muovinkeräys-muovi-kierrätys

Miksi muovipakkaukset pitäisi lajitella erikseen?

Suuri osa muovipakkauksista jää yhä lajittelematta, vaikka muovin kierrätyksestä tiedetäänkin seuraavan monia ympäristöhyötyjä. Mitä siis voisimme tehdä, että muovin talteenotto olisi jatkossa tehokkaampaa?

EU:n jätedirektiivimuutosten myötä myös muovipakkausten kierrätystavoitteet kiristyvät entisestään: vuonna 2025 tavoitteena on 50 % ja vuonna 2030 55 %. Suomessa muovinkierrätystä on tehostettava nykyisestä, sillä vuonna 2019 Suomessa kierrätettiin muovipakkauksia 40 % pantilliset pakkaukset mukaanluettuina. 

 

muovinkeräys-muovi-kierrätys
Syvakerays-kallistako

Suomessa onkin ryhdytty jo toimiin kierrätysasteen nostamiseksi ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla muovin erilliskeräys tulee pakolliseksi vuoden 2020 alusta lähtien vähintään viiden talouden taloyhtiöissä.

Ympäristöhyödyt eivät kuitenkaan ole ainoa syy aloittaa muovinkeräystä, vaan siitä on hyötyä myös taloyhtiön taloudelle.
Sekajätteen tyhjentäminen on aina kalliimpaa taloyhtiölle kuin lajitellun jätteen. Ahkera ja onnistunut lajittelu voi parhaimmillaan säästää taloyhtiön kassasta vuositasolla jopa tuhansia euroja.

Lisätietoa muovinkeräyksen aloittamisesta löydät oppaastamme:

Muoviopas muovin lajittelun aloittamiseen

Lue lisää muoviaiheesta blogistamme:
Muovijäte – usien kysytyt kysymykset
Ekosyitä ja tekosyitä – miksi muovia lajtellaan, ja miksi ei?

ALOITA MUOVIN LAJITTELU MOLOK®-TUOTTEIDEN AVULLA

 

Jaa jo olemassa oleva syväkeräyssäiliö
MolokClassic® 5m³

Mahdollisuus jakaa kahdelle jätejakeelle esim. muoville ja sekajätteeelle.

MolokClassic-MUOVINKERÄYS_havainnekuva UUSIN

MolokDomino® Light 2m³

Pintasäiliö, jolla mahdollisuus lisätä helposti kapasiteettia.Domino Light 2

Jaa jo olemassa oleva syväkeräyssäiliö
MolokDomino® 5m³

Mahdollisuus jakaa kahdelle jätejakeelle esim. muoville ja sekajätteelle.

MolokDomino-MUOVINKERÄYS_havainnekuva

Uusi syväkeräyssäiliö 

Uusi syväkeräyssäiliö vanhaa ryhmää täydentämään tai kokonaan uusi setti. Asiantuntijamme auttavat valinnassa.

 

5m3

MolokClassic® Light 2m³

 

Pintasäiliö, jolla mahdollisuus lisätä helposti kapasiteettia.

2m3 Light

Muista myös muovipakkausten lajittelua helpottava keltainen luukku!

MOLOK-2019-093547
molok-office-workers (12)-square

Kiinnostaako muovinkeräyksen aloittaminen teidän taloyhtiössä?

Asiantuntijamme auttaa löytämään teille sopivimman ratkaisun.

Löydät oman alueesi asiantuntijan täältä